Olen tänään järjestänyt papereita numerojärjestykseen, rei'ittänyt ja mapittanut, järjestänyt, rei'ittänyt ja mapittanut. Loputtomasti. Oh joy and thrill!

Aamulla kun olin lähdössä töihin ja seisoin pyöräni kanssa takapihalla, niin orava tuli tekemään tuttavuutta. Se hämmästeli ja kummasteli ja kiersi minua ympäri. En kyllä uskaltanut päästää sitä selkäni taakse vartioimatta. Ties mitä sillä pörröhännällä oli mielessä. Harmitti kuitenkin vallan vietävästi, että kamera oli jäänyt kotiin, koska siitä olisi saanut tosi hyviä kuvia. Skvirrelillä oli toinen lonkka vähän kulunut. Nivelistä en siis tiedä, mutta toisen takajalan karvasto oli kuluneen näköinen. Tiedä sitten mitä sille oli sattunut, vai vanhuuttaanko vaan oli kärsinyt. Minkähän ikäiseksi oravat edes elää? Luulin myös nähneeni pienen lohikäärmeen tuossa työmatkallani, mutta ei se ollutkaan kuin joku kökkö vaan.

Huomasin juuri kalenterista järkytyksekseni, että eilen oli Keimon nimipäivä! Enkä minä ollut huomannut laisinkaan! (Keimosta olen kertonut tuon maskottihaasteen yhteydessä). Meillä jäi nyt Keimon kanssa sitten nimpparikahveet juomatta. No, varmaan tänään otan lohdutukseksi illalla Keimon kainaloon ja torkun hetken sen kanssa. Eilen muuten jäi päiväunet, päikkärit, nokkaunet, nokoset, ettonet eli tirsat ottamatta. (Rakkaalla lapsella on monta nimeä). Vallan tavatonta. Työpäivässä heti ruokatunnin jälkeen ehkä mukavinta on se, kun pääsee kotiin ja menee hetkeksi sänkyyn koomaamaan. Tai no joo, kyllä kotiin pääseminen aina ruokatunnin voittaa.

Olen ollut muuten havaitsevinani, että tuollaisia vitutuspäiviä (kuten eilen) on minulla ollut huomattavasti useammin nyt kesällä kun olen töissä, kuin mitä ennen kesää oli. Tai sitten aika kultaa muistot. Jotenkin luulen kuitenkin, että väsymyksellä on jotain tekemistä asian kanssa. Olisi helpompaa, jos sen tajuaisi sillä hetkelläkin kun vituttaa, että se johtuu vain liian lyhyistä yöunista tms. Minulla kun on taipumuksena purkaa vitutustani viattomiin sivullisiin tai kuvitella, että elämässäni on nyt joku ylitsepääsemätön ongelma, vaikka tilanne korjautuisikin ehkä vain nukkumalla. Nytkin muuten väsyttää, mutta ei ihme kyllä potuta.

Äsken löyhyttelin itseäni tuollaisella pahvilapulla (on kerrankin lämmintä töissä) ja suljin silmäni hetkeksi. Ihan pieneksi hetkeksi vain. Mutta miten mukavalta se tuntuikaan ja himputti, että oli vaikea enää saada silmiä auki sen jälkeen. Varoitus siis kaikille: älkää sulkeko silmiänne töissä!

Muistaako kukaan muuten enää sellaista Petri Munckin kappaletta kuin Levoton prinssi? Minäkin toivoisin, että en muistaisi. Vaan toisin on. Jos mitään muuta biisiä en koskaan vihaa, niin tuota kyllä vihaan! (Tuo ei kylläkään pidä paikkaansa, sillä vihaan hyvinkin montaa biisiä. Elämänfilosofiani ei ole live and let live, vaan mielestäni paska musiikki pitäisi hävittää maailmasta!) Mutta siis se Levoton prinssi. Voiko paskempaa olla? Sen kappaleen sanat ovat siis niin järkyttävän vihastuttavat, paskan sävelen lisäksi, että alan muistuttaa vesikauhuista koiraa, jos joudun kuuntelemaan sitä. Se alku jo saa ykäysreaktion aikaiseksi, mutta entä se kertsi sitten?!? "Mitä ikinä sä siellä teet, tiedäthän, varmaan sen, mä samoin sulle tekis en. Levoton prinssi täällä odottaa." Siis voi vittu! On jätkällä otsaa!!! Itseään kutsuu prinssiksi ja on niin kelvollista, niin kelvollista. Ikinä ei itse tekisi samoin, kuin se paska nainen, jonka perään prinssiparka vain itkeä volisee. Sitä paitsi mistä se sitten edes tietää, ettei tekisi samoin, kun eihän se edes tiedä mitä se nainen tekee?! Sehän laulaa, että mitä ikinä sä siellä teet. Mitä helvettiä?! Vittu. Olen pitänyt tätä sisälläni aika monta vuotta. Nyt sai riittää.

Huh, kun helpotti.