Pahoittelen, etten ole saanut tuotettua tänne kovin järkevää tahi syvällistä sisältöä viime aikoina, tai oikeastaan koko kesänä. Jotenkin vaan tuntuu, että en oikein ehdi edes ajatella mitään. Töissä ajattelen työasioita ja kotiin päästyäni käännän aivot off-tilaan. Tekisi itseni mieli kirjoittaa joku hyvä juttu jostain keskustelua herättävästä aiheesta, mutta en vaan pysty kykenemään. Pitäisi ehkä lukea enemmän ja roikkua vähemmän netissä. Ja muutenkin ajatukset pyörivät nyt kaikenlaisissa asioissa, joista en tahdo kirjoittaa. Tuntuu, että näivetyn, tyhmistyn ja alan seota.

Toivottavasti elokuun pari viimeistä viikkoa ovat lämpimiä ja kauniita. Aion silloin rentoutua ihan kokonaan, enkä mieti mitään tulevaisuuteen liittyviä tai muuten ikäviä asioita. Syyskuun alussa sitten alan kokoilla itseäni ja mietin, että mihin tästä. Tunnen olevani jonkinlaisessa elämäni T-risteyksessä. Kerron sitten, kun tiedän itsekin mitä kertoa. No, siihen on vielä pitkä aika. Puolitoista kuukautta vielä täytyy jaksaa painaa aivot puuduksissa eteenpäin. (En nyt valita, mutta ei tämä duuni kauhean älyllisesti haastavaa ole.)

Yksi asia, mikä minua huolettaa, on Helena. Helenasta ei ole kuulunut mitään aika päiviin. Toivottavasti Helenalla ei ole mikään worst case scenario meneillään. Kauheaa olla huolestunut ihmisestä, josta ei tiedä kuin blogin. Miten sitä näin kiintyykin...

Iloisempana aiheena voisin huomauttaa, että ensi viikolla on Tammerfestit. Minulle on luvassa toivottavasti ainakin Lauri Tähkää sekä Maj Karmaa. Ehkä jotain ilmaiskonserttejakin olisi kiva käydä katselemassa, jos sattuu sopivasti. Toivottavasti säät suosivat tammerfesteilijöitäkin.

Lyhyestä virsi kaunis. (Rakastan kaikkia vanhoja sanontoja ja olen koko ikäni ladellut niitä suustani varsin suvereenisti).

Hei hei, te kaikki ihanaiset! Palaan taas pian.

Ps. Eilen erään aiemman postauksen kommenteissa esitettiin toive lisäinfosta, kuinka tapasin Jude Law'n. No kaikkihan alkoi siitä... (väreilevää efektiä ja siirtyminen toiseen aikakauteen: "Sicily 1922")... No niin. Ei kun olin siis Lontoossa kaksi vuotta sitten kesällä (heti pommi-iskujen jälkeen) ja kävelin Haymarketia ylöspäin, kun vastaani käveli varsin salskean näköinen nuori mies aurinkolaseissa. Aivan siis samaa katua, ja Lontoossahan on kapeat jalkakäytävät, joten hyvin läheltä. Tajusin ehkä sekunnin sadasosan liian myöhään, että kyseessä oli Jude Law, jotta olisin voinut tehdä jonkinlaisen kampitusliikkeen tai vaikka levittää käsilaukkuni siihen kadulle, jotta Jude olisi voinut herrasmiehenä jäädä auttamaan. Tai sitten ei. Jude näytti kyllä vähän siltä, että tahtoi olla ihan rauhassa ja tunnistamaton. Sehän oli sitä aikaa, kun heillä oli juuri välirikko (taas) Siennan kanssa. Niin no joka tapauksessa käännyin sitten katsomaan Juden perään ja nautin hetken aikaa näkymästä takaapäin ja jatkoin matkaani kohti Piccadilly Circusta. Jos olisin ihan hillitön Jude-fani, niin olisin varmaan lähtenyt seuraamaan. Mutta en ole.