Olipas aamulla jotenkin aavemaisen hiljaista, kun lähdin töihin. Epäilin hetken yön aikana tapahtuneen jonkinlaisen ydinräjähdyksen ja minun olevan ainut eloonjäänyt. Minullehan ei kuulu ne hälytyssireenitkään, joten se olisi aivan mahdollista. Onneksi sentään bussipysäkillä oli muitakin ihmisiä, mutta olipas tosiaan hiljaista. Paitsi lokit tietysti huusivat, mutta niitähän nyt ei tappaisi mikään. Viime yönä en ihme kyllä herännyt niiden huutoon kertaakaan. Onneksi. Väsyttää silti. Tai nyt kun mietin, niin heräilin kyllä aamuyöstä, mutta en tiedä oliko se lokkien vika.

Miten onkin näin väsynyt olo, vaikka kellokin on jo noin paljon. En herää ollenkaan. Äsken mietin tuossa tassutellessani, että pyjamassako olen tullut töihin, mutta en sentään. Onneksi nämä olivatkin ihan normaalit vaatteet. Vaikka kyllä nämä pyjamastakin kävisivät. Mustat pehmeät puolimittaiset pöksyt ja sininen t-paita, jossa on valkoisia pilven kuvia. Varvastossutkin kävisivät vielä aamutossuista ja neuletakki aamutakista. Alankohan seota.

Pitäisi näköjään olla varovainen mitä toivoo, kun sen voi saada. Kirjoitin eilen, että pitäisi roikkua vähemmän netissä ja eilen sitten roikuin netissä en-juuri-lainkaan. Eikä se kuitenkaan tehnyt minusta yhtään onnellisempaa. Päin vastoin. Ja niskanikin on muuten nyt paljon enemmän jumissa, kuin normaalisti. Ei siis mitään hyötyä mokomasta. (Niskahierontaa, anybody?)

Ihanaa, että tänään on perjantai. Viikonloppuna en aio tehdä mitään. Paitsi pyykkiä on pakko pestä ja ehkä vähän muutenkin siivota kämppää, mutta noin niinkuin muuten. Aion nukkua paljon, lukea, syödä jotain hyvää, katsella ehkä jonkun leffan ja, luonnollisesti, roikkua netissä. Voisin jopa postailla vähän kesäkuvia, vaikka en tiedäkään kiinnostavatko ne ketään muuta, kuin minua itseäni. Mutta vähätpä minä siitä.

Onneksi Helenakin löytyi eilen, nyt on minulla taas yksi huoli ja murhe vähemmän. En jaksa laskea jäljelle jääneiden määrää, mutta ei niitä kuitenkaan onneksi montaa ole. On pari epämääräistä möykkyä, mutta jos niitä ei lähde tonkimaan, niin ne pysyvät ihan hiljaa eivätkä jakaudu moneksi pieneksi huoleksi.

Eino Leinon päivän kunniaksi laitan tähän loppuun runon. Luin muuten kerran jostain Kirsi Kunnaksen (tai Kunnaan, miten sen tahtoon taivuttaa) runokirjasta jonkun todella kauniin runon, mutta kadotin sen, enkä ole sen koommin sitä löytänyt. Tässä kuitenkin pätkä Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo, vuodelta 1989. Se muistuttaa hyvin läheisesti runoa, jonka olen aiemmin julkaissut täällä blogissani.

 

Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell' on Jumalakin.

 

Olisipa kiva, jos olis sammakko lemmikkinä.

 

Lisäys klo 14.02: Minäkin laskin maallisen majani arvon, kun muutkin kerta. Mitenkähän tästä tiedosta voisi hyötyä jollain tapaa?

 

$4740.00The Cadaver Calculator - Find out how much your body is worth

Mingle² - Online Dating