Tästä päivästä tulikin sitten paskaakin paskempi. Aamu alkoi ihan loistavasti, mutta erehdyin sitten kyselemään kesäduunini perään. Alkoi paskaa lennellä oikein mukavasti tuulettimeen. Sain pienet itkupotkuraivarit ja rupesin melkein hyperventiloimaan. Loppupeleissä kyse on vain parista viikosta, mutta näillä vuosituloilla sekin on jo tosi iso ansionmenetys. No, minä sitten lomailen elokuun loppupuoliskon ja mietiskelen paskaa elämääni vailla suuntaa. Ja se firma saa haistaa pitkät, kun seuraavan kerran kaipaa apuani. Aion myös koko kesän olla anaalimaisen tarkka siitä, mitä toimenkuvaani kuuluu ja mitä ei. Ylimääräiseen nyt ei enää pysty taipumaan. Tuo firma on koetellut sietokykyäni kerta toisensa perään ja tänään sitten vaan läikähti yli ja annoin tulla täyslaidallisen. Olen siellä tehnyt hommia niska limassa yhdeksän vuoden ajan ja työsuhde työsuhteelta minua vedetään yhä enemmän ja enemmän päin näköä. Olen kuin joku hemmetin pässi, jota viedään narussa. Paskamaisinta tässä on, ettei asiasta voitu varoittaa silloin kun vielä ei ollut liian myöhäistä saada töitä muualta. Erityisen vaikean tilanteesta tekee se, että pomoni on isäni, joka pelkää syytöksiä nepotismista niin, ettei uskalla pitää pätkääkään puoliani. Lapsikullat, annan teille neuvon: Älkää ikinä menkö isällenne tai äidillenne töihin.

Päivä parani jonkin verran tuossa päivällä, kun serkkuni mun tuli käymään kylässä. Serkku viipyi vain parisen tuntia, mutta kyllä siinä ehti tärkeimmät kuulumiset vaihtaa. On rakastunut sekin saatana ja muuttanut yhteen poikaystävänsä kanssa. Blaah! Ei kun siis olen tietysti tosi iloinen ja onnellinen heidän puolestaan...

Ensi sunnuntaina on äitienpäiväkin. Onko kellään mitään hyviä ideoita äitienpäivälahjaksi äidille, joka ei oikeastaan tarvi mitään? Ottakaa lahjavinkeissä sitten huomioon, että en ole mikään kroisospennonen, vaan köyhä opiskelija. Tämä on muutenkin niin tuskaa, kun tässä vaiheessa vuotta pitäisi aina pystyä elämään vähintään 1,5 kuukautta 400 eurolla, ja minulla on synttäritkin tässä välissä vielä. Silloin yleensä joutuu tuhlaamaan rahaa, kun ihmiset vaativat jos jonkinlaista tarjoilua. Ja sitten lisääntyvät ikävuodetkin alkavat lopulta ahdistaa niin paljon, että on pakko vetää kännit. Tosin viikonpäivä on tänä vuonna maanantai, mutta ahdistustahan voi yrittää lievittää jo edellisenä viikonloppuna. (Ei kannata vielä onnitella tai ottaa osaa, siihen on vielä aikaa).

Olen miettinyt ja ihmetellyt, että mikä tässä elämässä oikein mättää ja on niin vaikeaa nykyisin, mutta sehän se. Kriisi. Perskeles. En tahdo edes ajatella synttäreitäni ensi vuonna. Niitä ei vaan ole. Ei ole. Ei. Tällaisessa parisuhdeoppaassa kerrottiin seuraavanlaisesti (tosin minun kriisilläni ei ole mitään tekemistä parisuhteen kanssa):
"Kehitysvaiheeseen tai ikään liittyviä kriisejä on kuulemma noin seitsemän vuoden välein, ja niistä tunnetuin on kolmenkympin kriisi (alkaa jo 28-vuotiaana), jossa ihminen yrittää selvittää, kuka hän on ja mitä haluaa."
Alkaa 28-vuotiaana, mutta voisiko joku viisas kertoa, että koska se on ohi?

Tajusin eilen myös sen, että olipa tyhmä veto pistää tuo blogilinkkilaatikko matalaksi. Täytyy korjata tilanne mikä pikimmiten, kunhan pääsen sopuun itseni kanssa toteutustavasta. Minulla oli siihen sillä hetkellä syyni, mutta tekosen jälkeen tajusin itse käyttäväni niitä linkkejä siitä tasaisin väliajoin. Jos joku ei ole päivittänyt aikapäiviin (eli yli vuorokauteen), niin linkki löytyi tuosta huomattavasti helpommin, kuin Blogilistan suosikkiblogien listalta, jossa on tällä hetkellä... mitä ihmettä? 121 blogia! Onpas se ryöstäytynyt käsistä. Noista viimeistä sivullista ei ole päivitetty sitten maaliskuun. Pitäisiköhän ruveta harrastamaan karsintaa.

Olen hyvillä mielin siitä (tai olin hyvillä mielin siihen asti, kunnes paska alkoi lentää tuulettimeen), että sain eilen illalla luettua pitkästä aikaa kirjaa. Siis jotain muuta kuin tenttikirjaa. Sain melkein luettua loppuun tuon Nick Hornbyn Alas on pitkä matka, mutta sitten kello oli jo niin paljon, että oli pakko lopettaa. Olen yrittänyt tehdä sellaisen periaatepäätöksen, että en pyörisi täällä netissä enää puolenyön jälkeen. Että jos laittaisin kiltisti tämän tietokoneen kiinni viimeistään, kun vuorokausi vaihtuu ja lukisin sitten kirjaa mieluummin, jos ei vielä nukuta. Muutaman viikon päästä tässä tulee (kai, toivottavasti) kuitenkin pakollinen rytmin muutos, kun täytyy alkaa heräilemään säädyllisiin aikoihin ja mennä aikaisemmin nukkumaankin.

Toivon, että pian tulisi niin lämpimät ilmat, että enää ei tarvisi sukkia. Inhoan sukkia.


Edit 22.00: Pakko lisätä jälkikäteen tähän loppuun vähän rocklyriikkaa. Olo on juuri niin melankolinen, että tämä sopii siihen kuin nenä päähän. Sanat on niin lyhyet, että laitan biisin kokonaan. Harmi, että ette kuule musiikkia, se on niin kovin kaunis. (Joku tosin saattaa tunteakin kappaleen).


We chase misprinted lies
We face the path of time
And yet I fight
And yet I fight
This battle all alone
No one to cry to
No place to call home

My gift of self is raped
My privacy is raked
And yet I find
And yet I find
Repeating in my head
If I can't be my own
I'd feel better dead

(Alice In Chains - Nutshell)