Ja miksei pojatkin. Etenkin pojat. Sen huomaa heti, kun ilmat lämpenee. Söin myös äsken kevään ensimmäisen ulkosyömäjäätelön. Erehdyin kuitenkin ostamaan jonkun vanhanajan salmiakkituutin. Yh. Olipas se äitsykkää. En pystynyt syömään loppuun, se oli niin isokin vielä. Enkä sitten koskaan opi, että salmiakkituutit eivät ole hyviä.
Tänä kesänä on tullut markkinoille mitä ihmeellisemmän makuisia jäätelöitä. Näytti olevan tarjolla mustikkapiirakkaa, omenapiirakkaa, juustokakkua ja korvapuustia makuina. Kuulostaa tosi epämääräiseltä. Jotenkin voisin kuvitella, että tahtoisin syödä piirakat piirakkana ja pullat pullana, ja jäätelö olisi sitten ihan eri juttunsa. Olen maistanut tuota mustikkapiirakkaa sellaisesta litran purnukasta, mutta en kyllä osaa mieltää syöväni sellaista tuuttia. Ja mikä sekin juttu on, että Pingviini suklaatuutti on vaniljajäätelöä? Minä tahdon Suklaapilvi-tuutin takaisin. Tahdon!
Kaupungilla kulkiessani minua ärsyttää ne hyväntekeväisyysjärjestöjen värvääjät, jotka yrittävät saada minut haaskaamaan vähät rahani. No ei se varmaan haaskuuta olisi, mutta olen kohteeni jo kauan sitten valinnut. Kun kävelee keskustan poikki, niin parhaassa tapauksessa saattaa nähdä jopa kymmenen näitä värvääjiä matkansa varrella. Jos kävelee joka päivä keskustan halki ja joka päivä näkee vähintään viisi tuollaista järjestöaktiivia, niin siitä tulee aika hitsin monta "ei kiitos ja hymy päälle" -kohtaamista. Jossain vaiheessa se alkaa väsyttää. Jossain vaiheessa sitä tekisi mieli vaan nostaa käsi torjuvasti pystyyn ja juosta pakoon. Asematunnelissa niitä saattaa olla väijymässä jopa molemmin puolin käytävää ja molemmissa päässä tunnelia. Ja siitä kun kävelee lähes joka arkipäivä, niin voi... argh!
No, minun ei itse asiassa pitänyt avautua noista, vaan siitä Amnestyn tai vastaavan järjestön salaisesta aseesta, joka on Tampereelle asetettu. Nimittäin noiden värvääjien joukossa on yksi niin hyvännäköinen nuori mies (ja nyt siis lasken lähes itseni ikäiset vielä nuoriksi!). Tänään melkein kävelin häntä päin, tai hän melkein käveli minua päin, ihan miten sen haluaa tulkita. Harmi kyllä minulla oli nuo nappikuulokkeet korvissa, joten minua ei yritetty alkaa värvätä. Tai ehkä se oli onneni, koska olisin varmaan myynyt mummoni, jos se nuori värvääjämies olisi pyytänyt. En tiedä montakohan kertaa sitä voisi alkaa tukea samaa järjestöä, ihan vain siitä ilosta, että saa heittää vähän katsekontaktia sen tyypin kanssa. ;) (Älkääkä edes kysykö onko sillä kihara tukka, täysin epäolennaista)...
Minun piti alunperin tänään vuodattaa vaihteeksi taas yhdestä ärsyttävästä asiasta, mutta kun ulkona paistaa aurinko ja on lämmintä, niin mielikin on vähän liian hyvä sellaiseen. Mañana...
Tänä kesänä on tullut markkinoille mitä ihmeellisemmän makuisia jäätelöitä. Näytti olevan tarjolla mustikkapiirakkaa, omenapiirakkaa, juustokakkua ja korvapuustia makuina. Kuulostaa tosi epämääräiseltä. Jotenkin voisin kuvitella, että tahtoisin syödä piirakat piirakkana ja pullat pullana, ja jäätelö olisi sitten ihan eri juttunsa. Olen maistanut tuota mustikkapiirakkaa sellaisesta litran purnukasta, mutta en kyllä osaa mieltää syöväni sellaista tuuttia. Ja mikä sekin juttu on, että Pingviini suklaatuutti on vaniljajäätelöä? Minä tahdon Suklaapilvi-tuutin takaisin. Tahdon!
Kaupungilla kulkiessani minua ärsyttää ne hyväntekeväisyysjärjestöjen värvääjät, jotka yrittävät saada minut haaskaamaan vähät rahani. No ei se varmaan haaskuuta olisi, mutta olen kohteeni jo kauan sitten valinnut. Kun kävelee keskustan poikki, niin parhaassa tapauksessa saattaa nähdä jopa kymmenen näitä värvääjiä matkansa varrella. Jos kävelee joka päivä keskustan halki ja joka päivä näkee vähintään viisi tuollaista järjestöaktiivia, niin siitä tulee aika hitsin monta "ei kiitos ja hymy päälle" -kohtaamista. Jossain vaiheessa se alkaa väsyttää. Jossain vaiheessa sitä tekisi mieli vaan nostaa käsi torjuvasti pystyyn ja juosta pakoon. Asematunnelissa niitä saattaa olla väijymässä jopa molemmin puolin käytävää ja molemmissa päässä tunnelia. Ja siitä kun kävelee lähes joka arkipäivä, niin voi... argh!
No, minun ei itse asiassa pitänyt avautua noista, vaan siitä Amnestyn tai vastaavan järjestön salaisesta aseesta, joka on Tampereelle asetettu. Nimittäin noiden värvääjien joukossa on yksi niin hyvännäköinen nuori mies (ja nyt siis lasken lähes itseni ikäiset vielä nuoriksi!). Tänään melkein kävelin häntä päin, tai hän melkein käveli minua päin, ihan miten sen haluaa tulkita. Harmi kyllä minulla oli nuo nappikuulokkeet korvissa, joten minua ei yritetty alkaa värvätä. Tai ehkä se oli onneni, koska olisin varmaan myynyt mummoni, jos se nuori värvääjämies olisi pyytänyt. En tiedä montakohan kertaa sitä voisi alkaa tukea samaa järjestöä, ihan vain siitä ilosta, että saa heittää vähän katsekontaktia sen tyypin kanssa. ;) (Älkääkä edes kysykö onko sillä kihara tukka, täysin epäolennaista)...
Minun piti alunperin tänään vuodattaa vaihteeksi taas yhdestä ärsyttävästä asiasta, mutta kun ulkona paistaa aurinko ja on lämmintä, niin mielikin on vähän liian hyvä sellaiseen. Mañana...
Kommentit