Jaa jaa, pitäisikö sitä tänään kirjoittaa jotain asiaakin vai muka? Tuo aiempi postaus oli hyvää viivytystä siihen, että te ette huomaa, että minulla ei päässä liiku tällä hetkellä mitään älyllistä. (Enpä suotta ole ainakaan liittynyt Blogilistalla tuohon Kommenttinarkkari-luokkaan). Lippaat on aika tyhjänä, kun kaikki panokset meni tuohon eiliseen postaukseen. Yllätyin positiivisesti tuosta kommenttien määrästä. Pelkäsin ensin, että se on niin vakava ja synkkä aihe, ettei siihen kukaan halua tai osaa sanoa mitään. Kiva saada keskustelua aikaiseksi. Provosoimallahan se myös tietenkin onnistuisi, mutta se ei oikein ole mun juttuni, eikä se keskustelu yleensä silloin ole myöskään kovin rakentavaa. Siinä ei tule kuin vihaiseksi, enkä minä tykkää olla vihainen.
Kun sanoin eilen, että minua ei ole kukaan koskaan lyönyt, niin nyt joudun ottamaan sanojani hieman takaisin. Otin nimittäin pienet torkut tuossa iltapäivällä. Kainalossani oli päiväuninalleni Keimo, ja vedin vilttiä paremmin itseni ja Keimon päälle. Jotenkin oudolla tapaa käteni kuitenkin lipesi sen viltin reunasta ja täräytin itseäni täysillä nyrkillä poskeen. Teki muuten vähän kipeää.
Mutta siis tämähän on ihan järkyttävää. Minulla ei ole tällä hetkellä mitään uutta sanottavaa edes musiikista tai miehistä! Onko tällaista ennen nähty? Pakkoko sitten on kuitenkin postata, te kysytte? No näköjään on. Jos jollain on jotain ajatuksia mistä haluaisi lukea minun kirjoittavan, niin kertoo ihmeessä. (Kommenttinarkkaus senkun jatkuu näköjään). No ei kun ei. Ei ole pakko, mutta jos nyt sattuu olemaan ideoita tai toiveita. Minä sitten joko toteutan ne, tai sitten en. It's simple as that... Joissain muissakin blogeissa olen nähnyt joskus vastaavanlaisia epätoivoisia pyyntöjä kirjoittajan taholta, eikä niihin ikinä ole tullut mitään ehdotuksia, joten en pidä toiveitani turhan korkealla. (Minun on pakko laskea tämän blogin tasoa nyt taas vähän, kuten huomaatte, ettei tule liikaa paineita hyvien juttujen kirjoittamiseen).
Tuostapa tulikin mieleeni, että en ole taaskaan pitkään aikaan vastannut noihin ystäväkirjan kysymyksiin, vaikka niin kovasti lupailin joskus kauan sitten. (Miten se on mahdollista, että olen blogannut vasta hädin tuskin kolme kuukautta? Tämähän tuntuu pieneltä iäisyydeltä tämä aika! Ei sillä, että se olisi niin vastenmielistä, päinvastoin.) Nyt vastaan kuitenkin yhteen kysymykseen. Aloitan tällä kertaa loppupäästä, koska joku on kerrankin esittänyt helpon kysymyksen.
Eugenia kysyy, että onko minulla enemmän kuin kymmenen varvasta. Tähän on helppo vastata. Ei, minulla ei todellakaan ole enempää kuin kymmenen varvasta. Eikä myöskään vähempää. Varpaiden määrä on tasan kymmenen. Vähempikin riittäisi, kun ei niillä varsinaisesti ole mitään virkaakaan. Todisteeksi varpaiden lukumäärästä voin laittaa tähän todella heikkolaatuisen kuvan edesmenneestä kissastani. (Kuva on otettu kännykällä, eikä kissa ole ymmärtänyt pysyä paikoillaan). Kissa ei varsinaisesti todista mitään, mutta kuvan alalaidassa näkyy kuvaajan jalat. Joka olen siis minä. Tosin oikean jalan varpaat ei näy tuossa, mutta niistä taas olen postannut kuvan jo joskus aikaisemmin varvasäänestyksen aikaan. Voitte siis laskea: 5 + 5 = 10. Hyvä.
Ugh. Intiaanipäällikkö Puhuu-paljon-mutta-sanoo-vähän vaikenee.
Kommentit