Johan oli kuulkaas reissu. Lähdin käymään kaupungilla tuossa päivällä, hyvillä mielin ja hymyissä suin. Mutta vähänpä tiesin lähtiessäni. Tampereen keskustassa oli ilmeisesti jotkut ihan omat hullut päivät käynnissä. Sinne oli kokoontunut koko kaupungin ja lähikuntienkin rasittavimmat, hitaimmat, tukkivimmat ja poukkoilevaisimmat ihmiset. Tämän lisäksi koko keskusta oli autoista täysin jumissa. Jonot oli varmaan Kangasalta Nokialle asti (Tampereen lävitse siis).

Ensimmäiset hermojen menetyksen oireet ilmaantuivat Vapaa Valinnassa, kun jotkut saakelin pösilöt seisoivat keskellä käytävää, eikä ollut merkkiäkään väistämisestä, vaikka yritin hyvin hienotunteisesti päästä siitä ohi. Parin turhan yrityksen jälkeen aloin puhista hyvin kovaäänisesti, mulkoilin pahasti ja mielenosoituksellisesti lähdin kiertämään jostain kauempaa. Voin kuvitella, etteivät ne edes tajunneet. Tästä ei sitten suunta ollut kuin alas päin. Autot seisoivat suojateillä, eikä Hämeenkadun ihmisruuhkassa niiden väleistä päässyt kuin yksi ihminen kerrallaan. Meinasin kajahtaa ja alkaa potkia autoja. Tämän jälkeen Stockmannilla ja joka ikisessä kaupassa tyypit tönivät ja tuuppivat tai asettuivat ihan tahallaan poikkiteloin reitilleni! Ja kun ei tämä tietenkään voinut riittää, niin sitten Hämeenkadulla joku taliaivoinen pyöräilijä päätti pyöräillä kantapäälleni. Uskotteko, että mulkaisin sitä pahasti? Tietysti sitten vielä ruokaostoksilla valitsin sen kaikista hitaimman kassajonon.

Kun vihdosta viimein pääsin bussiin kasseineni, niin huokasin helpotuksesta ja ajattelin, että no nyt ei tarvi tästä sitten hievahtaa, kuin vasta kotipysäkillä. Hah, niinhän mä luulin! Bussilla ensinnäkin kesti siinä ruuhkassa vartti, että se pääsi ylipäänsä Stockalta Keskustorille. Kuski jotain huitoi ja jupisi siellä edessä, mutta minua ei jaksanut vähääkään kiinnostaa, vaan väänsin mp3-soitintani isommalle. Keskustorilla sitten joku ystävällinen kanssamatkustaja kertoi minulle, että kyseinen bussi ei poikkeuksellisesti jatkakaan enää pidemmälle, vaan meidän pitää vaihtaa toiseen. Joo, enpä ollut yhtään rasittunut jo valmiiksi, joten riemumielin sitten raahustin ulos sieltä bussista ja sisään taas seuraavaan. Sillä pääsinkin jo sitten kotiin asti, paitsi hermoja kiristi vielä hieman, ettei kuski päästänyt minua (eikä ketään muutakaan) haluamallani pysäkillä ulos, vaan huristeli suoraan seuraavalle. Onneksi olen niin kauhean rauhallinen ihminen, etten ala kiljua tai heittäydy väkivaltaiseksi yhtäkkiä...

No eihän siinä kotimatkassa mennyt edes tuntia. Melkein petyin, että olin niinkin nopeasti kotona, etten saanut enempää äristä ja murista aiheesta. Siis jos joku nyt ei osaa kuvitella onko melkein tunti paljon vai vähän minun kotimatkani kestoksi, niin voin kertoa että paljon. Eihän nyt tämän kokoisen kaupungin sisällä voi kestää mikään matka keskustasta jonnekin yli puolta tuntia. Yleensä se taittuu n. 20 minuutissa. Ja joo, tiedän, että kun liikenne seisoo, niin se seisoo, eikä siinä urputus auta, mutta miten ihmeessä niiden kaikkien ihmisten järkikin seisoi tänään?! Aaaaaaaargh. Vähänkö päätäni särkee. En tahdo nähdä ihmisiä moneen päivään!

No niin. Hengitän syvään... Olen zen...

Sitten riemukkaampiin asioihin. Tähän blogiin saatiin eilen uusi kävijäennätys! Siis eniten kävijöitä ikinä! Edellinen ennätys oli joku helmikuun päivä, en muista tarkalleen enää mikä. No, eilen kävi kuitenkin joku rynnäkkö. En ymmärrä mistä ne kaikki tulivat. Tänään vähän jännitän, että tuleeko uusi kävijäennästys Elma-tädin ystävällisellä avustuksella. Ei sitä ikinä pysty kuin seisomaan nöyränä hattu kädessä ja olemaan kauhean otettu, kun yksi parhaista linkittää minun blogiini. Siis minun. Olen ihan hämmästynyt.

Ja oi! Tutkailin noita hakusanoja äsken, niin joku on googlannut itsensä tänne hakusanoilla maailman kaunein tyttö. Tuskin löysi täältä hakemaansa, mutta nuo hakusanat ja koko ajatus oli niin kaunis, että ihan pisti hymyilyttämään.

Ei minulla sitten tänään muuta, paitsi että kun Helena tahtoi tietää mitä teen päivisin käkkäräpäistä unelmoimisen lisäksi, niin olen tänään sitten pitänyt kirjaa kaikesta mitä olen tehnyt, noin suurinpiirtein ainakin. Julkaisen tämän päiväisen aikatauluni sitten huomenna, kunhan saan päivän ensin päätöksen. Se onkin todennäköisesti paljon seikkaperäisempi (ja tylsempi), kuin kukaan olisi toivonut.

Nyt mä lävähdän sohvalle.
Moro!