Eilen kun oli puhetta ruisleivästä ja miehistä, sekä näiden yhteydestä toisiinsa, niin tuli mieleeni se yksi jokusen vuoden vanha Reissumies-mainos. Muistaako kukaan sellaista mainosta, missä soi taustalla Samuli Edelmanin kappale Kulkija? Harmi, että en löytänyt sitä videota netistä (ihme, ettei kukaan lataa leipämainoksia Youtubeen)... Minulla on itselläni se video täällä koneella (älkää kysykö), mutta en jaksa panostaa siihen niin paljon, että saisin sen teidänkin nähtäville. Niin no joka tapauksessa, vähänkö kuolaan sitä kaveria aina, kun se mainos tulee televisiosta. No niin...

Kuten tuolla kommenttilaatikossa eilen jo sanoinkin, niin kävin katsomassa tuon elokuvan Numero 23. Olin itse asiassa Jann Wilden kanssa elokuvissa. No en nyt ihan, mutta ainakin melkein. Näin nimittäin kyseisen pörröpään siellä elokuvateatterissa, mutta ei se tullut edes samaan leffaan kanssani. Kuitenkin, se elokuva oli ihan hyvä. Jännittävä. Sen jälkeen näki kyllä numeroa 23 vähän joka puolella. Paras oli, kun kotimatkalla bussi pysähtyi pysäkille yhden talon eteen ja katselin ulos ikkunasta, niin kuin nyt bussissa katsellaan. Ja kas, sen talon numero oli 23. Spooky. Tykkäsin siitä elokuvasta siitäkin syystä, että olen aina tykännyt Jim Carreysta näyttelijänä, niin hauskoissa kuin vakavissakin rooleissa. Siskoni ei taas ole koskaan voinut sietää häntä ja meillä on ehkä ikuisuuskiista siitä onko Carrey hauska vai ei. Minulla on ilmeisesti tosi omituinen huumorintaju, kun se naaman vääntely nyt vaan on hauskaa. Sähköputkimies-leffasta en ihan kauheasti tykännyt, mutta siinä oli aivan hulvaton tämä kohta, missä Carrey esittää tuon Jefferson Airplanen Somebody to Love kappaleen. Ehkä siitäkin syystä se ilahdutti minua, koska tykkään tuosta kappaleesta kovasti paljon, vaikka alkuperäinenhän on toki parempi versio.

Vähänkö muuten meinasin eilen pudota tuoliltani, kun olin justiinsa kirjoittanut tänne blogiin siitä kuran lentämisestä niskaan ja käytin Turistia esimerkkinä, että olisin itse lopettanut kirjoittamisen jo aikaa sitten jne. Ja sitten illemmalla menin lukemaan kyseistä blogia ja mitä helvettiä?!? Sieltä löytyi postaus, että that's all ja heippa, eli jos vaan oikein käsitin, niin se taisi olla sitten sen blogin loppu. Tuli vähän meediomainen olo (joskaan ei välttämättä positiivisella tapaa), koska en tosiaankaan tiennyt tästä, kun kirjoitin tuon eilisen postauksen. No, aikansa kutakin.

Kertokaas minulle, että leikkaanko hiukseni vai en? Olen vähän kahden vaiheilla. Tämä on kasvanut nyt niin kauheaksi reuhkaksi, kun en ole melkein vuoteen käynyt kampaajalla (korostan, että hiukseni ovat silti hyväkuntoiset eikä yhtä ainutta kaksihaaraista löydy, saa tulla vaikka etsimään). Pitkä tukka on ihan kivaa vaihtelua, mutta se on myös niin raskas, että se on melkein pakko pitää ponnarilla koko ajan, koska muuten se valuu vain päätä pitkin. Lyhyt tukka on kevyempi ja tuuheampi, mutta sitten se ei ylty kiinni ja tuhannet hiuslenkkini menee ihan hukkaan. Soitanko huomenna kampaajalle ja varaan ajan, vai enkö soita? Ja jos soitan, niin kuka maksaa toimenpiteen?

Loppuun vielä linkkivinkki. Seuratkaa netistä sääksen pesintää. Tarkkailin niitä koko viime kesän ja sain nähdä kahden sääksenpoikasen kuoriutuvan ja kasvavan lentokykyisiksi. Ja sitten syksyllä ne lähti. Haikeaa oli. Snif. Nyt äiskä ja iskä sääkset ovat taas palanneet ja pesintä alkaa varmaan tuota pikaa. Ei kannata missata!

Heips!