Nyt jää kyllä Oscar-raportoinnit tekemättä. Syystä että dvd-soittimeni ei ystävällisesti ole tallentanut levylle yhtään mitään, vaikka omin silmin näin, kuinka se lähti tallentamaan. Argh. Vihaan sydämeni pohjasta kaikkia teknisiä vimpaimia, jotka eivät suostu yhteistyöhön kanssani.

No eipä siellä mitään nähtävää tai raportoitavaa varmaan olisi ollutkaan. Sen verran katsoin lähetyksen alkua, että ehdin jo rasittua Sampo "outotukka" Marjomaan olemassaolosta. Miksi ihmeessä Mikko Silvennoinen oli pitänyt vaihtaa johonkin amatööriin? Ihan siis valehtelematta Sampo luki kaiken suoraan paperista, välillä hätäisten vilkaisten kameraan tai haastateltavaan. Argh.

Tänään on iso musta möykky vatsassa ja sydämessä. Sain myöhään eilen illalla todella huonoja uutisia yhden nelijalkaisen ystäväni terveydentilasta. Kyllähän sen lemmikin ottaessa tietää, että niistä joutuu luopumaan jossain vaiheessa, mutta ei sitä todellisuutta halua kohdata varmaan koskaan. Möykky vaan kasvaa odottaessani seuraavia uutisia.

Tosiasiahan on varmasti se, että rakastan tuota kattimattia enemmän kuin useampaa tuntemaani ihmistä. Kuulostaa varmaan tosi sairaalta, mutta näin se vaan on. En ole koskaan menettänyt läheistä, jonka kuolemaa olisin surrut ihan tosissaan. Lähitulevaisuus pelottaa nyt ihan hirveästi. Miten siitä jatketaan, jos menetämme tuon ilopillerin? Ja kamalinta kaikesta, miten se toinen karvapallo jatkaa elämäänsä, jos menettää ystävänsä?

Kuuntelin eilen Red Hot Chili Peppersiä juuri saadessani nuo uutiset. Seuraavaksi alkoi harmittaa se, että yhdistänkö nyt jatkossa sitten tuohon musiikkiin aina tämän tilanteen. Toivottavasti en, koska se se vasta olisikin perseestä. Nytkin radiosta pukkaa Snow.

Otan muuten valtuudet poistaa joka ainoan "sehän on vain kissa" -kommentin.


"Most people think life sucks, and then you die. Not me. I beg to differ. I think life sucks, then you get cancer, then your dog dies, your wife leaves you, the cancer goes into remission, you get a new dog, you get remarried, you owe ten million dollars in medical bills but you work hard for thirty-five years and you pay it back and then -- one day -- you have a massive stroke, your whole right side is paralyzed, you have to limp along the streets and speak out of the left side of your mouth and drool but you go into rehabilitation and regain the power to walk and the power to talk and then -- one day -- you step off a curb at Sixty-seventh Street, and BANG you get hit by a city bus and then you die. Maybe."

-Denis Leary-


Edit 16.30: Karvapallero sai lisäaikaa ja tykitettiin täyteen lääkkeitä. Toivotaan peukut ja isovarpaat pystyssä parasta. Lähden kohta katsomaan potilasta.
Pahoittelen, että tästä on tulossa kovaa vauhtia ruikutusblogi.