Jäätävä kylmyys sen kuin jatkuu. En valita. On meillä suomalaisilla taas ainakin jotain puheenaihetta.

Jonkun aiemman postauksen kommenteissa uusi ystäväni Wille kehotti minua kehumaan itseäni, muiden blogien kehumisen sijasta. No enhän tietenkään noudattanut neuvoa silloin, mutta nyt voisin.

Itsensä kehuminen on muuten taitolaji. Mitään en vihaa niin paljoa, kuin vaikka työhaastattelussa pyydetään kertomaan miksi olisin paras kyseiseen tehtävään. Voin kertoa, että olen todella pätevä, älykäs ja nopea oppimaan, mutta miten se eroaa muiden haastateltavien hyvistä puolista? Tuskin mitenkään.

No niin, asiaan! Mehän olemme jo todenneet (tai ainakin olen itse todennut), että minulla on hyvä miesmaku, hyvä musiikkimaku ja viimeisimpänä hyvä blogimaku (sanoi Minh, ja Minhiä on uskottava). Näiden lisäksi minussa on hieman pirskahteleva ja tynnyrimäinen maku.

Plääh, en jaksa kehua enää itseäni, se on ihan tylsää hommaa. Sen sijaan sen voin kertoa, että omistan joidenkin mielestä ehkä omituisen huumorintajun. Joskus vähän jännittää, että ymmärtääkö toiset, kun kirjotan tänne blogiin jotain, että kirjoitan sen pilke silmäkulmassa, enkä yhtään tosissani. Jotkut ymmärtää, jotkut ei. Odotan ensimmäistä hate mailiani vielä.

Huumorini on usein aika mustaa. Sarkasmi ja tilannekomiikka on ehkä hauskimpia asioita maailmassa. Sen lisäksi myös toisten ihmisten tyhmyydelle naureskelu on hauskaa. Se ei taida olla kyllä kauhean kilttiä. Julkkikset ovat mielestäni vapaata riistaa. Susan Kuronen... *korinaa kurkusta* ... ei, en pysty. Katsokaa täältä.

Siis oikeastihan olen kiltti ja hyväntahtoinen ihminen, älkää luulko muuta! Ja tämä oli muuten viimeinen postaukseni, jossa puhun itsestäni näin paljon. Alkoi jo itseänikin nukuttaa tätä kirjoittaessa, saati sitten te raukat, jotka tämän päädytte zzzzzz...