Kävi taas niin kuin eilen. Kirjoitin ensin semilyhyen itkupotkuvalituspostauksen, jonka kylläkin deletoin, koska... No, se vaan oli silkkaa paskaa. Sitten tuossa klikkailin blogini linkkejä ja päästin yhtäkkiä karmivan riemunkiljahduksen! Helena on tullut takaisin!!! Olen niin iloinen, että laitan tähän jopa hymiön tällä kertaa. :) Ja toisenkin. :) Kas noin.

Niin siis jos ette tajunneet yhteyttä eiliseen, niin olin eilenkin ensin ihan mökömökövalivali ja sitten tuli se postipaketti ja mielialani pongahtivat täysin toiseen äärilaitaan. Raskasta tällainen poukkoilu.

Siitä eilisestä paketista voin paljastaa sen verran, että se on karvainen ja korvainen ja se laitetaan päähän talvipakkasilla. Ja se on lämmin ja pehmeä ja ihana. Sekin ansaitsee yhden hymiön. :) Noin. Laittaisin kuvan siitä, mutta en tahdo kaikkien tamperelaisten (tai lähinnä niiden, jotka lukevat tätä blogia) tunnistavan minut tuolla kadulla. En jaksa nimittäin jaella nimmareita.

Ihan vähän salaa kyllä ahdistaa nuo kouluhommat, mutta en jaksa niistä nyt valittaa...