Varoitus: Osa alla olevasta tekstistä syntyi viime yönä, kun olin ehkä jo vähän puoliunessa. Tänään siistin ja järkevöitin sitä hieman, mutta täällähän ei itsesensuuria harrasteta, joten eikun julkaisuun!
Ja tässä postauksessa myös esineellistetään taas paljon miehiä. Pahoittelen.


Tänään on siis perjantai ja 13. päivä (en oikeasti edes ole taikauskoinen), eikä minulla tule vettä hanasta. Tässä on aika kovat riskit lähteä tekemään mitään kovin tärkeää, joten parempi vältellä velvollisuuksia ja olla tekemättä mitään. Sen lisäksi, että perjantai 13. ei voi luvata hyvää, niin riskinä on myös hikeentyminen, enkä pääse suihkuun. Tai pahimmassa tapauksessa yökkimisreaktio, eikä vessaakaan pysty vetämään. Niin että lienee turvallisinta siirtyä aiheisiin, joista varmasti osaan ja ennen kaikkea tykkään puhua, eli musiikki ja miehet!

Siis voi jestas. Näin eilen Kakkosen Musiikki-tv:stä jonkun 69 eyesin ikivanhan videon, johan oli. En muista enää mikä kappale oli kyseessä. (Tarkistin jälkeenpäin. Kappale oli The Chair ja vuodelta 2000. No ihan riittävän vanha kuitenkin.) En ole koskaan voinut oikein sietää kyseistä yhtyettä, mutta jostain syystä se uusi sinkku Never say die on nyt alkanut vainoamaan minua ja löydän itseni lurittelemasta sitä tämän tästä. 69 eyesin jäsenetkin on jotenkin epämääräisiä (en tiedä mihin perustan väitteeni), paitsi Jyrki. Erityisesti Jussi69 on inhokkilistani kärkisijoilla. Kuka hitto soikoon voi soittaa rumpuja niin, että kädet täytyy joka lyönnin välissä vetää tuolta yläilmojen kautta? Ilmankos bändillä ei olekaan kovin nopeatempoisia kappaleita, eihän se pysyisi mukana. (Tahtoisin nähdä Jussi69:n soittamassa Led Zeppelinin Moby Dickiä)... Ja sitä hiuslakan ja geelin ja vahan ja meikkivoiteen määrää! Saan myös järkyttäviä etomiskohtauksia niistä Jussin aivan liian matalavyötäröisistä nahkabyysista. Uh. Hei joillekin ne voi sopia, ja joillekin taas EI. Sheivaisi edes, jos on pakko!

Sen sijaan Jyrki ei ole yhtään hassumman näköinen, nätit siniset silmät, ja ihan jo bändin ulkopuolisten pyrkimysten vuoksi arvostan heppua. Tuossa vanhalla videollakin, (jossa se lauloi ihan järkyttävällä äänellä), kun Jyrkin naama sieltä aurinkolasien ja mustan tukan takaa lopussa vilahti, niin aika hyvältähän se näytti, vaikka muuten olikin aika pelleä meininkiä. Näissä uusissa 69 eyesin kappaleissa jopa tykkään Jyrkin äänestä, kun se laulaa hiukan normaalimmin. Ja käsittääkseni mies on myös aika pitkä. (Pikainen googlaus kertoi, että 186 senttiä. En tiedä voiko tietoon luottaa ja miksi se edes on olennaista.)

514175.jpg
Katsokaa nyt vaikka tätä kuvaa (klikatkaa se isommaksi). Jos jätetään nyt nuo Misfits-hanskat molemmilla huomioimatta, niin vertaillaanpas: pitkät musta hiukset, coolit arskat, pitkä nahkatakki, leveälahkeiset farkut ja tennarit (tässä välissä pyyhin kuolaa näppäimistöltäni) vs. outo pörrötukka, napapaita, liian matalalantioiset nahkahousut remeleineen ja vähän omituiset nuorisokengät. Niin että ei minun kai tarvitse vääntää tätä rautalangasta?

Jos joku
haluaa nyt esittää niin tarpeettoman kysymyksen, kuin että miksi näitä nyt sitten piti vertailla keskenään, niin en minä vaan tiedä. Kunhan huvitti.
 
Ja vauhtiin päästyäni voin mainita myös siitä, että Kakkosen Musiikki-tv:n parasta antia lienee Ile Uusivuori. Hyvä, että ovat ymmärtäneet laittaa Ilen telkkariin. Menee ihan hukkaan radiossa niin nätti poika.  

Tämän lisäksi nostatan taas verenpainettani täysin turhilla asioilla. Luin jostain ennen pääsiäistä, että Kurt Cobainista tehtäisiin leffa ja pääosaa olisi ehkä valittu esittämään Ewan McGregor. Siis mitä helv..?!? Ewan McGregor? En pysty käsittämään miten siitä muka saataisiin hitustakaan Cobainin näköistä. Eihän nyt mitenkään. Mielestäni Jared Leto olisi paljon parempi Cobain. Jared on kuitenkin kauniskasvoisempi kuin Ewan ja osaa todistettavasti ainakin laulaa hyvin. Alla voitte suorittaa vertailua. Jos joku ei tunnista, niin vasemmalla on McGregor, keskellä Cobain ja oikealla Leto.

514285.jpg514286.jpg514287.jpg

Paitsi koska Jaredin bändi 30 seconds to Mars menestyy nykyisin hyvin,
niin tyyppi taitaa keskittyä enemmän laulamiseen kuin näyttelemiseen. Sen ainakin voin kertoa, että jos Ewan McGregor esittää Kurt Cobainia, niin minä en sitä elokuvaa aio mennä katsomaan. En ole vielä selvinnyt traumoistani The Doors -elokuvastakaan, jossa Val Kilmer näytteli Jim Morrisonia.

Joo. Ei minulla sitten muuta tainnut ollakaan sydämelläni tällä kertaa.
Sommoro!


Ps. Postauksen tasosta sitä ei välttämättä pysty päättelemään, mutta kulutin tähän oikeasti aivan tajuttomat määrät aikaa. Varmaan pari tuntia kuvineen kaikkineen. Oikeasti. Sen todistaa myös se, että vedetkään ei ole enää poikki. Niin että kyllä minä osaan paneutua, en vaan niihin oikeasti tärkeisiin asioihin.