471293.jpg

Kävin eilen Hulluilla Päivillä. Apua. Akateemisessa oli kyllä hyvin väljää jostain syystä. Voitin taistelun minä vastaan minä, enkä ostanut yhtään kirjaa. Niitä kun on nyt jo niin kauhea pino odottamassa luentaa. Sen sijaan levyjä sorruin ostamaan Stockalta. Alessa oli ihan mielettömät valikoimat hyviä levyjä, mikä oli omituista, koska yleensä valikoima on ollut ihan surkea. Tai sitten musiikkimakuni on jalostunut sitten viime Hullujen Päivien.

No joka tapauksessa ostin viisi levyä, enempää en raaskinut vähäisten rahavarojeni vuoksi. Ostin Soundgardenin levyn Down on the Upside, josta en tuntenut kuin yhden kappaleen valmiiksi, ja jota en ole vieläkään kuunnellut, joten en tiedä onko se hyvä levy. Tämän lisäksi ostin taattua tavaraa, eli kaksi Red Hot Chili Peppersin levyä, Californicationin ja By The Wayn. Viimeisimpänä (vaan ei vähäisimpänä), ostin Alice In Chainsin levyt Dirt ja Jar of Flies. Älkää nyt pitäkö minua ihan älyvapaana (kuka ostaa levyjä yhtyeeltä, jonka koko tuotanto löytyy jo tietokoneelta?). Katsokaas kun täytyyhän aina varautua siihen, että yhtenä kauniina päivänä tietokoneeni hajoaisi ja mp3-soittimeni varastettaisiin, ja mitäs sitten kuuntelisin, kysyn vaan? Nih.

Kyllähän alkuperäinen levy aina vaan on alkuperäinen levy. Ihan eri asia, kuin joku omin kätösin poltettu kyhäelmä jostain levystä. Itse asiassa melkein hävettää, ettei noita RHCP:n ja AIC:n levyjä löydy minulta jo valmiiksi! Tuo Dirt kyllä löytyy jollain iänikuisella c-kasetilla, mutta sillä nyt saisi heittää vaikka vesilintua. Mutta en sitä aio tehdä, koska ei se ole sen vesilinnun vika, että kasetti on heikko formaatti. Nuorimmat lukijani (Wille!) ei varmaan edes tiedä mikä on kasetti... ;) Voitte tsekata Wikipediasta.

Muuta ei sitten sieltä Hulluuden keskeltä tarttunutkaan mukaan. Paitsi nestesaippuaa ja nenäliinoja, mutta ne nyt varmaan ihan täysillä kiinnostaa kaikkia. Vaateosastot jätän suosiolla väliin näinä päivinä, koska tulen siellä vain ihan äärimmäisen hermostuneeksi ja agressiiviseksi.

Siinä sitten taisikin olla viime päivieni kohokohdat. Ai niin, paitsi eilen jouduin käymään tutkituttamassa pääni! No en päätäni, vaan korvan. Heräsin nimittäin keskellä yötä siihen, että korvani vinkui aivan hullun kovaa ja kunnolla herättyäni tajusin, että se oli myös ihan lukossa. Yritin ties mitä poppaskonsteja, mutta vinkuna ei lakannut. Jatkoin nukkumista ja aamulla onneksi korvan soiminen oli hiljentynyt, mutta lukossa se silti oli. Terveydenhoitaja ei nähnyt siinä mitään vikaa, ja iltaan mennessä tilanne olikin jo normalisoitunut. Epäilen episodin johtuneen toistuvasta yöllisestä hampaiden kiristelystäni.

Joopa joo. Vaikenen nyt luultavasti päiväksi tai pariksi, mutta älkää hätääntykö! Olen ihan kunnossa! Tai jos ei maanantainakaan vielä mitään kuulu, niin sitten minulle on käynyt lopullisesti.

Hyvää viikonloppua kaikille!


Ps. Postauksen kuva Tampereelta, Hämeenpuiston kotipäästä. Suihkulähde näyttää paremmalta sitten kesämmällä, kun siinä on vettäkin.

Pps. Joku etsi täältä eilen Red Hot Chili Peppersin laulajasta kertovaa kirjaa, niin voin kertoa, että sen laulajan nimi on Anthony Kiedis ja kirjan nimi on Arpikudos (Scar Tissue). Kas näin, täyden palvelun blogi.