Varoitus: Tämän postauksen yli kannattaa hypätä, jos ei kiinnosta. Sama koskee kyllä
kaikkia muitakin postauksia tässä blogissa ja maailmassa...

Niin, mistähän sitä aloittaisi? Olen havainnut itsessäni vakavia oireita siitä, että kiharahiuksiset miehet saavat polveni tutisemaan. Erityisesti vielä jos ne hiukset on tummanruskeat tai mustat. En ole asiaa ennen oikeastaan ajatellutkaan, mutta tuossa viikko takaperin se jotenkin iskeytyi tajuntaani ja lähdin miettimään aikaa elämässäni taaksepäin.

Siis tätä tapahtuu ihan oikeassa elämässänikin, vaikka tässä postauksessa käytänkin esimerkkinä jonkin sortin julkkismiehiä. Luonnollisesti, koska luulen, ettei tosielämän ihastukseni välttämättä hihkuisi riemusta löytäessään kuvansa blogistani.

No joka tapauksessa tämä pakkomielle juontaa juurensa jonnekin kauas 90-luvun alkupuoliskolle ja ensirakkauteeni. Aah, ensirakkaus... Sen kohteena oli hyvinkin poika, jolla oli pitkä ruskea kihara tukka. Tästä voisi joku nyt sitten fiksuna miettiä, että oliko se syy vai seuraus. Veikkaan enempi seurausta, eli minulla oli tämä taipumus jo silloin. Ensirakkaudesta voisi läpistä enemmänkin, mutta ehkä säästän sen seuraavaan Valentine's Dayhin.

Siitähän se homma sitten lähti käpälästä. Tuon kauemmaksi lapsuuteen mieltymykseni ei kuitenkaan yletä, koska esimerkiksi Ritari Ässä on aina jättänyt hyvin kylmäksi...  

Yritin kerätä tähän niin monta julkkismiestä, kuin vaan keksin. Varmaan tsiljoona tyyppiä jää tässä mainitsematta ja unohdan jonkun ihanan tyypin. Kertokaa, jos joku olennaisesti tähän kategoriaan kuuluva komistus on jäänyt pois. Ja koittakaa ymmärtää, minun täytyy nyt vaan saada tämä ulos systeemistäni.

 
404536.jpg
Lähdetään tästä kaikille vakilukijoille jo tutuksi muodostuneesta Red Hot Chili Peppersin kitaristista John Frusciantesta. Katselin tuossa pari iltaa sitten netissä videoita Johnista tuossa 90-luvun puolivälin paikkeilla ja täytyy sanoa, että on suoranainen ihme, että tuo mies ilahduttaa niin silmiämme kuin korviammekin tänä päivänä tuossa kunnossa ja noin hitsin sööttinä, saati sitten elävänä ylipäänsä.
Johnilla on nykyisin kaikki hampaat implantteja ja leukaakin jouduttu korjailemaan. Johnin käsivarret on olkapäistä ranteisiin asti arpikudoksen peitossa piikittämisen seurauksena, joten osa Johnin tatuoinneista on pahasti vaurioituneita. Silti (ja siitä syystä) John on ihana.
 

Aah, ihana Chris Cornell. Entinen Soundgardenin ja Audioslaven laulaja, jonka odottelen saapuvan Suomeen soolokiertueelle. Kertokaa heti jos kuulette jotain moisesta kiertueesta!!!
Chris on ehkä oikeasti yksi parhaimman näköisiä näistä tämän postauksen tyypeistä.

Tämän kuvan omistan Brimille, tuolle blogimerten kiharapäälle. (Lupaan, että tämä on viimeinen kerta ;)...

404537.jpg
 

405890.jpg
Tämä tyyppi pitää laittaa heti Chrisin perään, koska heissä on mielestäni samaa näköä, vaikka eri rotuisia ovatkin. Onko kukaan samaa mieltä? (No ei nyt sitten ehkä just näissä kuvissa).

Gary Dourdan on siis ainut järkevä syy katsella C.S.I:tä. Kyllähän afrokin kai lasketaan kiharaksi?
 

Constantine Maroulis sai jokunen vuosi sitten polveni tutisemaan American Idolia katsellessani.
Auts mikä mies. Oikeastaan oli ihan yksi lysti mitä se lauloi ja osasiko se laulaa ollenkaan, kunhan sitä sai katsella. Vuodatin katkeria kyyneliä, kun Constantine tippui kisasta aivan liian aikaisin. (No en oikeasti vuodattanut).
405909.jpg
 

405876.jpg
Aidan Gillen oli aivan mielettömän söpö näyttelijä tv-sarjassa Queer as Folk. En ole liiemmin häntä missään elokuvissa nähnyt (valitettavasti). Tuossa sarjassa olin siis lääpälläni homoon, mutta eihän Aidan sitä ole tietenkään oikeassa elämässä (käsittääkseni). Tuossa kuvassa Aidanin hiukset ei oikein pääse esiin, mutta uskokaa, että ne on kiharat.
 

Välikevennys. Eikös Captain Jack Sparrow ole ainakin melkein kiharahiuksinen?

Johnny Depp on mielettömän hyvännäköinen ja karismaattinen, mutta ennen kaikkea lahjakas näyttelijä. (Siis todellakin arvostan Johnnya ammattitaidon vuoksi, enkä vain ulkonäön).

Oli ihan pakko tunkea tämä tähän väliin suorahkoista hiuksista huolimatta...
405927.jpg
 

405879.jpg
Yhden hitin ihme Eagle-Eye Cherry on kanssa varsin söötti tapaus.

Eikä ole miestä nimelläkään pilattu. Miettikää millaista olisi olla Rouva Eagle-Eye Cherry? 
 

Clive Owen. Selvää kiharatukka-ainesta, jos antaisi niiden hulmuta valtoimenaan.

Clive on hirmuisen karismaattinen, intensiivinen ja loistava näyttelijä. Kelpaa katsellakin.
406016.jpg
 
406026.jpg
Samoin kuin Vincent Cassel. Myöskin karismaattinen näyttelijä, jota kelpaa katsella.

Ja kiharat hiukset.




Mutta sitten se viimeisin, joskaan ei vähäisin!

 

Look and weep. Paras piti säästää viimeiseksi.



Jim Morrison
. Tarviiko muuta sanoa?

Nukun muuten joka yö uneni Morrisonin suojelevien käsivarsien alla. Ihan oikeasti.

Jim Morrison on jumala.
404533.jpg
 

Tajusitteko tilanteen? Nyt voitte kutsua valkotakkiset.


Ps. Terkkuja siskolle, jos löysit tämän blogin juuri tällä hetkellä. I'm so busted...