13.09.2007 - 17:03

Voi että, kun on tänään taas vauhtia ja vaarallisia tilanteita. En tiedä oikein mistä aloittaisinkaan, kun on niin paljon kerrottavaa. Ai niin, unohdin antaa sarkasmivaroituksen. Eli ei kauheasti ole mitään asiaa tänään.

Olen tänään istunut luennoilla, käynyt Tullintorin uudessa K-Marketissa kakkukahveilla, syönyt ja imuroinut. Muuten olenkin vain istunut tässä ja miettinyt, että mitähän sitä tekisi. Tai koskahan sitä tekisi. Kouluhommia siis. Huomenna, luulen mä. Bussissa takanani istui joku ärsyttävä poika, joka nojautui penkissä aivan eteen ja huohotti minun niskaani. Ja voin kertoa, ettei sen pojan henki tuoksunut ruusuilta. Sen lisäksi hän harjoitti kielellä naksuttelua. Minä sentään kuuntelin musiikkia korvanapeilla ja silti kuulin sen naksuttelun. Jos kyseessä olisi ollut aikuinen ihminen, niin olisin mulkaissut pahasti. Mutta koska kyseessä oli melko pieni iso poika, enkä usko hänen olleen ihan täysiälyinen, niin en tohtinut huomauttaa asiasta. Kärsin vaan ja hengittelin suun kautta.

Voi tiedättekö mikä nyt harmittaa ja samaan aikaan innostaa minua?! Bussipysäkeillä näkyy sellaisia Ylen Extran tai Yle X:n mainoksia, en tiedä kumpia, joissa on iso kuva Ile Uusivuoresta. Ile on siinä oikea käsi sivulla, ikään kuin siihen kainaloon voisi kiepsahtaa, ja mainoksessa lukee, että ota kaverikuva. Onko kukaan nähnyt niitä? No minähän tahtoisin enemmän kuin mielelläni Ile Uusivuoren kainaloon, mutta arvatkaa onko minulla koskaan kameraa mukana, kun näen sellaisen mainoksen jossain? Ja arvatkaa onko edes ketään kaveria mukana, joka ottaisi kuvan puolestani. En sentään kehtaa keltään ventovieraalta pyytää, että et sä viitsis, viitsisitsä... Elämä on epäreilua!

No tällaista tänään. Ei muuta.


Ps. Voi helvetin kuustoista!!! Googlatkaapas huviksenne kuvahaulla hakusanalla Ile Uusivuori. Ehkä noin kolme ensimmäistä sivua hakutuloksia on lähes pelkästään kuvia minun blogistani!!! Voi elämän kevät... Me no likey.

Marikki www
13.09.2007 - 18:47
Oli sitten pakko tietysti googlata, yllytyshullu kun olen.

Thii hii.
Tiina
13.09.2007 - 20:04
Thii hii. Aika järkyttävää. :D :D
Marikki
13.09.2007 - 20:13
Minusta se oli kerrassaan hupaisaa, mutta minulla onkin outo huumorintaju.
Tiina
13.09.2007 - 20:14
Oli se mustakin hupaisaa, jos se olisi sattunut jonkun muun kohdalle. :D
Nyt vaan toivon, ettei kukaan tuttu googlaa Ile Uusivuorta. :D
purrrrina www
13.09.2007 - 21:29
Tässä sen kyllä näkee jos jossakin! Nimittäin sen, että koulu vie multa elintärkeää bloggailuaikaa. En kestä. Tuntuu, että paahdan jälleen kerran superkiireisen opiskelusyksyn uumenissa ja kun tulen sitten vihdosta viimein Tiinalaan pikavisiitille, huomaan, etten ole lukenut viimeistä viittä kuutta postausta. Elämä on epäreilua. En ala. Tyhmää. Taidan tehdä protestin koulussa. Perusteetkin kun löytyy kerran! ;D

Superkivaa viikendiä Tiinuskille!
Tiina
13.09.2007 - 21:41
Viimeistä viittä tai kuutta!!! No jo on törkeää!
Teen tästä koulullesi välittömästi jonkinlaisen selvityspyynnön, eihän tällainen vetele!

Kivaa viikonloppua itsellesikin. :)
Jr. Jones www
14.09.2007 - 01:01
Kun on tuo 100 tuntematonta juttu, niin ehkä voisit tehdä sen uusiksi ympäri kääntäen. Pyytäisit sataa tuntematonta ottamaan ITSESTÄSI kuvan mitä erikoisemmissa tilanteissa, ja laittaisit sitten niitä aina blogiin. Voisit aloittaa siitä ilestä (ihmettelin pitkään, että mikä hiton lle....)

Tuntematon tiista... Riittäisi aiheita kahdeksi vuodeksi tiistaipäiville.

Tuo sata tuntematonta on siis Pohdiskelevan Liftarin juttu. Linksu tuolla linksussa...
Tiina
14.09.2007 - 09:33
Heh, ei taida onnistua. Ainakaan, että julkaisisin niitä kuvia täällä kaikkien nähtäville. No sir. :D
Mutta sata eri asentoa Ile Uusivuoren kanssa kävisi kyllä. ;D
purrrrina www
14.09.2007 - 12:14
Onneksi mulla on tuommonen tukihenkilö sydiksenä. Miten mä pärjäisin kaikkien velvollisuuksieni kanssa, ellet sä olisi mua komppaamassa ja tekemässä selvityspyyntöjä vääryyksistä, joita kohtaan! ;D Kiitti Tiina, suhun voi aina luottaa - asiassa kun asiassa. Hih.
Tiina
14.09.2007 - 12:51
Kyllä. Muhun voi luottaa kuin rikkinäiseen kort... Jätänpä sanomatta. ;D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Nimi
Tiina
( e-mail | www )
Kuvaus
"Tiina tuottaa enemmän hyvää mieltä kuin wunderbaum." - Kriittisen Tiinatutkimuksen laitos ----------------------------------------- KYB, eli kommenttiystävällinen blogi.
Hiekkalaatikko
Askelmittari



Tilaa mut!
Sivupohjan tarjosi
3-kympin kriisi
Bling bling





Jälkikasvua

Ctuhtuthutlut
© Brim
eXTReMe Tracker