Pili pili pom.

Ilma haisee kastemadoilta. On kiva väistellä noita kotiloetanoita joka askeleella, kun tuolla ulkona kävelee. (Tarkennus: ei niitä siis täällä ole kaikki kadut pullollaan, vaan lähinnä työpaikkani portin läheisyys on ympäröity niillä). Onks pakko sataa? Se hyvä puoli tässä tietenkin on, että voi hyvällä omallatunnolla istua sisällä tietokoneen ääressä. Jos ulkona olisi aurinkoista ja hellettä, niin olisi sellainen pakkotunne, että on mentävä ulos. Ei jaksaisi. Olen niin epäsosiaalinenkin taas vaihteeksi, että torpedoin hetkellisesti kaikki live-elämäni ihmiskontaktit. Yksi ystävä olisi äsken ollut tulossa viihdyttämään itseään minulla, mutta valehtelin sujuvasti, etten ole kotosalla tänään. Istun mieluummin tässä tietokoneen ääressä jurottamassa koko päivän (paremmassa seurassa, kröh). Töissä näkee koko päivän niin paljon ihmisiä, että jotenkin ei iltasella enää jaksa olla sosiaalinen. Ehdotin ystävälle perjantaita tilalle, niin kuin muka olisin silloin seurallisempi. No ehkä olenkin, kun osaan varautua asiaan jo etukäteen.

Päätin, että en tänään kerro teille kuinka väsynyt olen. Siksipä jätän sen kertomatta. Tänään on kyllä pakko sinnitellä valveilla iltaan asti (ei siis päiväunia) ja yrittää mennä ajoissa nukkumaan. Ei tästäkään oikein mitään tule, että olen viitenä päivänä viikossa kuin elävä kuollut. (Living dead, miksikä niitä kutsutaan suomeksi?)

Voi ällötys, kun äsken bussissa taas joku ihminen haisi niin pahasti hielle, että meinasin kuolla tai vähintäänkin tukehtua. En ymmmärrä, miten ihminen ei itse haista sitä, vai eikö siitä sitten vaan välitä? Syyttävä sormeni osoitti tällä kertaa erästä nuorta miesihmistä, joka oli ulkoisesti kyllä ihan siistin näköinen. En tiedä. Ei sen nyt niin väliä kuka se oli, mutta sanon vain yhden sanan: deodorantti, hyvät ihmiset. Deodorantti. Minulla on muutenkin sellainen kieroutuma päässäni, että aina hiukan epäilyttävien ihmisten kohdalla pidättelen hengitystäni. Eksäni piti minua sadistisena luonteena tuon takia, mutta en hitto vie tahdo haistella mitään yllättäviä hajuja missään. Onneksi Annikki sentään joskus kauan sitten bloggasi samasta aiheesta ja helpotuin, etten olekaan täysin sairas, tai jos olen, niin en ainakaan yksin.

Joku toinen pölvästi oli suojannut selkäreppunsa jonkinlaisella sadesuojapussukalla ja päätti sitten bussiin tullessaan kuitenkin pyyhkiä moneen otteeseen ne vedet siitä suojan päältä minun hihaani. Tämä on näköjään taas näitä päiviä.

Oh mercy...